Perhe: jokaisella omat addiktionsa

Jarkko Tontti: Haava, Otava

Greta Müller: kotoisin Saksasta, opettaa yliopistossa, eronnut
tytär Jemina: narkomaani, elämäänsä eksynyt
mies Johannes: mielestään vastuuntuntoinen yrittäjä, piilojuoppo, eronnut

Jarkko Tontin Haava on jopa ahdistava kertomus perheestä, jonka yhteiselämää ylläpitävät rakenteet murtuvat, kun koossa pitävää läheisyyttä ei löydy. Jeminan elämään on jo lapsesta kuulunut Johanneksen alkoholismi, Johanneksen elämää on vääristänyt oman äidin kylmyys ja rakkaudettomuus, vain Facebook ja Instagram muistuttavat työhönsä ja elämäänsä turhautunutta Gretaa siitä, että hän ylipäänsä on olemassa. Nämä ovat kaiketi syyt, jotka ajavat Jeminan kohti huumehelvettiä. Huumehelvettiä, joka päättyy siihen, että eräänä päivänä Gretan oven takana seisovat poliisit.

Vaikka tyttären elämä on ollut jo pitkään nuorallataiteilua, Greta ei usko itsemurhaan. Liian monet asiat ovat sitä vastaan. Korvatakseen ”huonon äitiytensä” hän aloittaa omat tutkimuksensa. Tärkeässä osassa tutkintaa on Jeminan rakas kaulakoru, jonka hän on saanut äidiltään. Nyt se riippuu tyttären nistikaverin kaulassa.

Johannes käy läpi omaa helvettiään: itsesyytökset ja alkoholistin avuttomuus. Epäilys siitä, onko itse edesauttanut tyttärensä kuolemaa. Ja kun totuus itsetuhoisen Jeminan kuolemasta vihdoin selviää, on se ehkä sittenkin uuden alku.

Jarkko Tontti käy valitettavan yleisestä ongelmasta kertovan aiheen kimppuun asiantuntemuksella. Olen ymmärtänyt, että hänellä on aiheesta omakohtaisia kokemuksia. Myös solahtaminen naisen nahkoihin on luontevaa (olen usein miettinyt, kuinka se miehiltä oikeasti onnistuu?). Niin ikään alkoholisti-Johanneksen tunnetilojen kuvaus on uskottavaa. Gretan yliopistoluentojen aiheen (noitavainot) symboliikka (oliko sitä?) ei ihan auennut – syy on ehkä tosin täysin lukijassa. Jemina, joka kuitenkin on kertomuksen keskiössä, jäi minulle hieman ohueksi, tai sitten vaan myötäelin vanhempien murheita liikaa. Nuoremmalle lukijalle henkilöasetelma olisi ehkä toinen.

Se tunne, joka valtaa huumeiden käyttäjän omaisten mielen kuolemanviestin saavuttua oli hyvä sanoa ääneen. ”Päivä joka oli elämäni hirvein ja helpottavin.”

Kaikki se, millä tietämättämme (joskus tietoisestikin) rikomme toisen ihmisen kyvyn rakentaa elämäänsä vahvaksi. Ne äänettömät signaalit ja toimintamallit, jotka saavat hyväksyttävän muodon kasvavan lapsen elämässä – niin tärkeitä asioita!
Ihan ylistäviä sanoja en Haavasta latele, mutta tärkeästä aiheesta Jarkko Tontti kirjoittaa.
P.S. En voi mitään sille, että lause ”Hän pääsi pois, ei kitunut.” ärsyttää! Eläimet kituvat, ihmiset kärsivät.

-Leena
Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s