”Ja niinhän tässä kävi, että aloin googlata matkoja Portoon.”

Anu Patrakka: Totuuden portaat, Into

Aikuisiällä syttynyt rakkauteni kirjoihin alkoi dekkareista. Alkuhuumassa seikkailin ”verta ja suolenpätkiä” -genressä, sitten siirryin kotimaisiin dekkareihin ja nykyään suorastaan rakastan klassista, englantilaista jännityskirjallisuutta (olen myös brittiläisten tv-sarjojen suuri fani). Rakastan myös lomailua Välimeren rantavaltioiden lämmössä. Ehkäpä osin siksi ihastuin Anu Patrakan Totuuden portaisiin!

Portugalin Portoon sijoittuva tarina kun on paitsi vallan mukaansatempaava dekkari, myös pieni matka tuohon viehättävältä tuntuvaan kaupunkiin. Verdadesin portailta (Escadas das Verdades, jonka mukaan kirja on saanut nimensä) löytyy surmattu poika, jonka sormenpäät on viillelty. Vaikka aivan lähietäisyydellä on useita asumuksia, kukaan ei ole kuullut eikä nähnyt mitään. Murhaa tutkivan rikosetsivä Rui Santosin mielestä tämä kuulostaa hyvinkin epäilyttävältä. Vaikka rikos onkin sattunut yöllä, on melkeinpä mahdotonta, että se olisi tehty täysin äänettömästi. Tästä lähtee liikkeelle vyyhti, joka pikkuhiljaa purkautuessaan paljastaa naapuruston salaisuudet. Oikeastaan mikään ei ole sitä miltä ulospäin näyttää. Rui Santos ja Rita Pereira (Rui Santosin lemmitty) aloittavat tutkinnan. Aluksi rikos vaikuttaa nuorten keskeiseltä välienselvittelyltä, mutta tutkinnan edetessä valkoisten muurien takaa paljastuu paljon muutakin.

Vaikka esiin nousevat rikokset ovat raakoja, kirjailija ei sorru mässäilemään niillä. Teksti on toteavaa ja rikokset kuvataan lähinnä jälkikäteen, tutkinnan edetessä. Kirjan henkilögalleria oli virkistävä sekoitus eri ikäryhmiä. Temperamentti ja toisaalta vielä kypsymättömän nuoren naiivius, keski-iän arjen turtumus ja vanhuuden harhaiset mielialat – näin eletään myös Portossa. Kuka tai ketkä ovat syyllisiä? Sitä tietoa joutuu odottelemaan kirjan loppulehdille saakka.

Aikuisena naisena Portugaliin muuttanut Anu Patrakka asuu pienessä kylässä kymmenen kilometrin päässä Portosta avomiehensä viinitilalla. Paikkakunnan ja elintapojen tuntemus tuo kirjaan mukaan tuoksut, kenkien kopinan katukivetyksillä ja ilta-auringon kajon Douro-joen pinnassa. Etelänmatkaajat voivat mielikuvissaan helposti asettaa askeleensa Porton kapeille, kivimuurien reunustamille kaduille (sellaiseksi ne itse kuvittelin). Totuuden portaat on neljäs Rui Santosin tutkimuksista kertova kirja, mutta sen voi mainiosti lukea myös itsenäisenä tarinana.

Olisi mukava lukea kirjailijan oma tarina siitä, millaista elämä on hänen uudessa kotimaassaan. Ehkä joskus saamme sellaisen?

Ja niinhän tässä kävi, että aloin googlata matkoja Portoon.

-Leena

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s